Rakkaat naapurimme järjestivät torstai-iltana meille muille vaihtareille teemaillan. Yllätys yllätys, teemana oli Ruotsi. Aiemmin päivällä kävin loikoilemassa Repulse Bayn rannalla HK:n saaren eteläpuolella. Ennen rentoutumista kävin kuitenkin heittämässä tunnin vaelluslenkin Wilson Traililla ja annoin muiden mennä edeltä katsomaan paikat. Koulutehtävät sujuivat leppoisasti polttavan auringon alla. Päivällinen nautittiin paikallisessa Ebeneezers-kebabmestassa. Täällä kebabit tehdään aidosta lampaan lihasta ja hinta on lähestulkoon sama kuin Suomessakin eli kohtuu kallista yleiseen hintatasoon verrattuna. Mukavaa vaihtelua taasen nuudeleille ja kananluille.
Tre Kronorin poijjaat ja tyttöset heittivät ihan hyvän lavashown, jossa tuotiin esille humoristisella tavalla niin hyviä kuin huonojakin puolia Ruotsista. Ehdottomasti hienoin veto oli Güntherin esiintyminen "bikinityttöjen" kanssa, aivan loistavaa. Yleisökilpailuna tarjottiin ruåttalainen aamupala, joka ei ollut ihan kaikkien mieleen (mm. hapansilakkaa ja nuuskaa). Voitto meni saksaan, kun vastassa olivat pääasiassa USAlaisia ja ranskalaisia, eli ihmekös tuo. Itse en valitettavasti päässyt nauttimaan pöydän antimista, koska juuri nyt on päällä muutaman päivän antibioottikuuri lievän korvatulehduksen takia.Lavahown jälkeen tarjoiltiin ruotsalaista ruokaa eli käytännössä kaikkea mitä paikallisesta Ikeasta oli saatu irti. Lihapullia, puolukkahilloa, näkkileipää, lettuja, perunoita, omenapiirakkaa ja kaurakeksejä. Kyllähän tuollaista ruokaa söisi mielellään useamminkin, mutta maistunee paremmalle puolen vuoden totaalisen tauon jälkeen. (:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti