Sotaleikkejä Sai Kungissa

Sunnuntaina lähdettiin Juhan ja Anssin kanssa pelaamaan paikallisten kanssa airsoftista. Kerrassaan hienoa hommaa ja kuntokin kasvaa samalla, edes vähäsen tai ainakin niin uskottelen. Asearsenaali oli monenmuotoista, mutta pärjäsimme loistavasti vuokrakamoilla. Ei niitä kuteja kuitenkaan tartte niin pirusti ampua sekunnissa, kun yksi osuma riittää. Tosin eräät eivät piitanneet selvästi osumista vaikka todistinkin sitä ihan omin silmin. Pelihuumori kuitenkin säilyi ja saattoipahan sitten seuraavassa pelissä muistutella ihan kunnolla niistä "haamuosumista" semmoisella satsilla että varmasti tuntuu.

Homma lähti liikkeelle siitä, että tavattiin PolyU:n Wargame&Tactics kerhon muut osanottajat Sai Kungin keskustassa eräällä kioskilla kympin aikaan. Sai Kung ei ole ihan kivenheiton päässä Hung Homista, joten ensin otimme KCR:n Kowloon Tongiin, josta 40 minuutin bussimatka itse Sai Kungiin. Siellä saimme kuulla, että kanssamme pelaisi noin kymmenkunta muuta enemmän ja vähemmän ammattilaista, joten yksin ei ainakaan tarvitsi muovikuulia ammuskella. Porukka kasaan ja nostalgisella paatilla erilliselle saarelle, missä ei ulkopuolisista tarvitsisi välittää. Venematka kustansi 20 HK dollaria ja itse varusteet yhteensä satkun. Myöhemmin mukaan tuli vielä muutama muu lisää ja kokonaismäärä oli lopulta ihan sopiva 19. En ollut koskaan ennen tätä kertaa ehtinyt pelaamaan airsoftia, mutta hyvänä pohjakokemuksena toimi lukioaikainen paintball kokeilu.

Saari, jolle menimme oli periaatteessa autio vaikkakin muutama paikallinen siellä laahusteli kottikärryjen kanssa. Saarella oli aikoinaan ollut muun muassa suolaviljelmä, mutta jäljellä oli periaatteessa enää kyltti siitä. Ensimmäisenä pelilajina oli Team Deathmatch: kaksi joukkuetta otti vastakkain rajatulla pelialueella ja yritti saada mahdollisimman monta vastustajaa niitattua. Osuman jälkeen käsi tai ase selkeästi ylös ja ottamaan vauhtia kokoontumispisteeltä uuteen hyökkäykseen. Toisessa erässä oli hienoa päästä yllättämään koko vastustajan joukkue (about 8 henkilöä) kiertämällä selustaan. Oli pojat ja tytöt aika ymmällään, kun meikä huutelee selän takana "bingoa" (ihan lähietäisyydeltä selvässä tapauksessa ei saa ampua). Eivät olleet SA:n tiedusteluopit unohtuneet. (:

Toinen laji oli vuorenvalloitus: yksi joukkue jäi puolustamaan kukkulaa, jota ympäröi TODELLA tiheä kasvillisuus ja toinen joukkue lähti kukkulan alapuoliselta tieltä yrittämään erinäisillä strategioilla kukkulan valtaamista. Kasvillisuuden läpi oli lähes mahdotonta mennä vaikka kyllä me suomalaiset sieltä puskettiinkin. Ei meinaan ollut mitään järkeä tapattaa itteään yrittämällä vallata kukkulaa polkua tai sen vierustaa hyväksikäyttäen. Rinteessä eteneminen oli siksikin aika tuskattuttavaa, koska maastossa oli paljon rikkoutuneita pulloja. Tässä lajissa puolustaminen oli mielestäni hienompaa, koska se kasvillisuus oli todella shaissea ja siinä oli samalla se tietynlainen jännitys, että milloin spottaa jostain vihollisen.

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä lajina oli kaupunkisota. Siihen soveltui hyvin raunioitunut kyläpahanen tai ainakin osa siitä. Harmittavaa kyllä, mutta rakennuksiin ei saanut mennä sisään. Ei se mitään sillä onneksi suojaa sai hakea edes oviaukoista. Tämä oli mielestäni ehdottomasti mielenkiintoisin laji näistä kolmesta edellä esitellystä, vaikka kylläkin team deathmatchin loppuvaiheen pelialue olikin erittäin miellyttävä puskarinne. Kaupunkisodassa tehtiin poikien kanssa pikaiset strategiat, jotka purivatkin erittäin hyvin. Vastustaja nyt vaan otti homman vähän liian vakavissaan ja piilotteli itseään raukkamaisesti pienellä alueella. Me sentään yritettiin omia juttuja ja pidettiin pelihuumoria ainakin itsellämme yllä. Mitäs eivät vallanneet aluetta, kun se oli vielä vapaana pelin alussa, muhahaa. Viimeiseen vetoon vielä loppuun pelottava rynnäkkö huutojen kera ja kiinalaiset olivat valmista kauraa.

Swedish Night

Rakkaat naapurimme järjestivät torstai-iltana meille muille vaihtareille teemaillan. Yllätys yllätys, teemana oli Ruotsi. Aiemmin päivällä kävin loikoilemassa Repulse Bayn rannalla HK:n saaren eteläpuolella. Ennen rentoutumista kävin kuitenkin heittämässä tunnin vaelluslenkin Wilson Traililla ja annoin muiden mennä edeltä katsomaan paikat. Koulutehtävät sujuivat leppoisasti polttavan auringon alla. Päivällinen nautittiin paikallisessa Ebeneezers-kebabmestassa. Täällä kebabit tehdään aidosta lampaan lihasta ja hinta on lähestulkoon sama kuin Suomessakin eli kohtuu kallista yleiseen hintatasoon verrattuna. Mukavaa vaihtelua taasen nuudeleille ja kananluille.

Tre Kronorin poijjaat ja tyttöset heittivät ihan hyvän lavashown, jossa tuotiin esille humoristisella tavalla niin hyviä kuin huonojakin puolia Ruotsista. Ehdottomasti hienoin veto oli Güntherin esiintyminen "bikinityttöjen" kanssa, aivan loistavaa. Yleisökilpailuna tarjottiin ruåttalainen aamupala, joka ei ollut ihan kaikkien mieleen (mm. hapansilakkaa ja nuuskaa). Voitto meni saksaan, kun vastassa olivat pääasiassa USAlaisia ja ranskalaisia, eli ihmekös tuo. Itse en valitettavasti päässyt nauttimaan pöydän antimista, koska juuri nyt on päällä muutaman päivän antibioottikuuri lievän korvatulehduksen takia.

Lavahown jälkeen tarjoiltiin ruotsalaista ruokaa eli käytännössä kaikkea mitä paikallisesta Ikeasta oli saatu irti. Lihapullia, puolukkahilloa, näkkileipää, lettuja, perunoita, omenapiirakkaa ja kaurakeksejä. Kyllähän tuollaista ruokaa söisi mielellään useamminkin, mutta maistunee paremmalle puolen vuoden totaalisen tauon jälkeen. (:

Vuorenvalloitusta Lantaulla

Maanantaina oli niin upea keli, että päätin jättää koulujutut sikseen ja lähteä valloittamaan Lantau saaren huippua, Lantau Peakia. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpötila oli lähempänä kolmeakymmentä astetta. Näin jälkikäteen ajateltuna aurinkorasva olisi ollut kova juttu, koska äijä ehti palaa aika perinpohjaisesti.

Kävin läheisessä hyvässä ravintolassa syömässä tukevan aamiaisen edulliseen hintaan. Tukevalta pohjalta on hyvä ponnistaa, näinhän se menee. (: Tämän jälkeen Centraliin Star Ferryn palveluksilla, mutta valitettavasti myöhästyin vaivaisen minuutin jatkolautasta, ja jouduin odottamaan kokonaisen tunnin seuraavaa. Paska tsägä, mutta minkäs teet. Lantaulle Mui Woon pääsin noin yhdestoista aikoihin. Reitti oli katsottu jo valmiiksi ja mukana oli vielä kunnon kartta tukemassa reitinvalintaa. GPS päälle ja iPod huutamaan; matka kohti etäisiä vuoria oli voinut alkaa.

Reittisuunnitelmana oli käydä Lantau Trailista kolme ensimmäistä etappia läpi. Pätkät 2 ja 3 oli luokiteltu ohjeiden mukaisesti kaikkein vaativimmiksi patikointipoluiksi, joita ne kyllä olivatkin; mäkeä riitti yhdelle jos toisellekin. Ensimmäinen pätkä oli periaatteessa siirtymäreitti kakkospätkän varsinaiselle luontopolulle. Eli maantien vierustaa pitkin 2,5 kilometrin verran ja that's it, ei sen kummempaa.

Kakkospätkä tarjosikin jo sitä, mitä olin Lantau Traililta tullut hakemaan. 6,5km hienoja maisemia ja vaativaa rinnepolkua suurine nousuineen. Aikaa tähän pätkään oli varattu opaskartan mukaan 2h 45min. Ajatus istua sisällä koulukirjojen ääressä 12 neliön solussa ei oikein napannut tässä vaiheessa. Ensimmäinen varsinainen vuori, joka ylitettiin oli Sunset Peak (Tai Tung Shan). Sen korkeus on virallisesti 864 metriä, ja reitti kulkee aavistuksen verran sivussa aivan korkeimmasta kohdasta. Korkealla oltiin kuitenkin jo nyt. Ennen Sunsettia sivuttiin Lin Fa Shanin huippua, joka yltää sekin ihan mukavaan 766 metriin. Sunset Peakilta alastulo oli mukavaa polkua, mutta tarkkana sai olla paikka paikoin kivikoissa ettei haavereita sattunut. Edessä häämötti jo komea Lantau Peak. Kakkospätkä päättyi Tung Chungista (lentokenttälähiö) saaren poikki kulkevaan maantiehen.



Kolmas etappi oli se, minkä olin aavistanutkin olevan kaikkein raskain, fyysisen rasituksen tuodessa oman lisänsä. Pituutta tällä pätkällä on 4,5km ja virallisesti aikaa on laskettu käytettäväksi 2h 15min. Ihme ja kumma, ettei kukaan tullut vastaan koko reitillä (maanantaipäivä?), vai voisiko olla yksinkertaisesti liian tiukkaa settiä täkäläisille, tiedä häntä. Tasainen kiipeäminen kohti Lantau Peakia alkoi siis maantien varresta. Nousua oli edessä GPS:n mukaan noin 500m, itse huippu on 934 metrin korkeudessa. Yhtä hieno polku antoi jatkaa itseään ja oli kerrassaan hienoa saada vaeltaa omassa rauhassa sellaisessa ympäristössä ja kelissä. Ei voi valittaa. 11,3 kilometrin vaelluksen jälkeen, ja muutaman metrin nousun jälkeen olin saavuttanut Lantau Peakin. Näkymät olivat kertakaikkiaan loistavat ja paikallinen nähtävyys Big Buddha siinti laaksossa. Kokonaisnousua vaellusreitille kertyi 1607 metriä ja matkaa aavistuksen vajaa 15km.

Pienen breikin ja kuvienoton jälkeen oli aika laskeutua Ngong Pingin laaksoon, jossa tuo jylhä Tian Tan Buddha Statue tervehti vierailijoitaan. Ei muuta kuin tsekkaamaan pelimestat ja aika pieni nähtävyyshän tuo oli tähän mennessä nähtyihin verrattuna. Muutama kuva ja bussiin. Suunta takaisin Mui Won satamaan ja nokka kohti keskustaa.

Hieno reissu. (:

Pata porisee

Perjantaina 9. marraskuuta kävin nauttimassa kuuluisaa hot pottia Kowloon Bayssa. Eli käytännössä kyse on siitä, että ruokailupöydän keskellä porisee kattila, johon upotetaan erilaisia raakoja eineksiä. Pöydässä oli mukavasti paikallistuntemusta hongkongilaisen Yvonnen ja hänen vanhempiensa ansiosta. Koko lailla iso lössi oli nauttimassa kiinalaisen keittiön antimista. Mukana olivat aiemmin mainittujen lisäksi Juha, Sami, Anssi, Jukka ja Robert (Yvonnen unkarilainen poikaystävä). Robert ja Yvonne ovat muuten olleet Tampereella vaihto-opiskelemassa. Koko lysti kustansi 92HKD nuppia kohden (unlimited beer), ja sillä hinnalla sai syödä itsensä ähkykylläiseksi.

Pataan laitettiin muun muassa tofua, kalan nahkaa, kevätkääryleitä, nakkeja, kokonaisia katkarapuja ja lihaa eri muodoissa. Myös kaikennäköisiä muita palleroita löysi itsensä pataan porisemaan, yummy yummy. Keittoaika vaihteli muutamasta sekunnista muutamaan minuuttiin. Vaikka Yvonnen vanhemmat eivät puhukaan englantia, niin se ei tunnelmaa latistanut, kaikilla oli mukavaa ja tunnelma korkealla. Ehdottomasti kokemisen arvoinen ruokailulaji. Suomessakin voi helposti harrastaa tätä perinnettä niin halutessaan.

Pekingin reissu 1.-5.11.2007

Viime viikolla tuli käytyä Pekingissä. Mukaan tarttui koko lailla iso lössi muitakin vaihtareita, joten seuran puute ei ainakaan päässyt vaivaamaan. Olimme jo pari viikkoa aiemmin sopineet, että takaisinpäin tullaan junalla (T97), ja siksi liputkin oli pitänyt varata jo hyvissä ajoin etukäteen. Vaikka junamatka tietoisesti verottikin Pekingissä oloaikaa yhdellä päivällä, olihan sellainen elämys kuitenkin päästävä kokemaan. Ja mukavahan se matka oli kaikenkaikkiaan.



Varhain torstaiaamuna ensimmäisenä päivänä marraskuuta menin Samin ja Juhan kanssa aamupalapaikkaan syömään tukevan aamiaisen. Nuudelimätöt hyvän kanafileen, paahtoleivän, nakin ja munan kanssa tekivät tehtävänsä, ja nyt oli energiaa suunnata kohti Shenzhenin Baoan kansainvälistä lentokenttää. Lo Wun asemalla jälleen kerran rajamuodollisuudet passileimoineen ja Kiinan reissu oli todellista. Olin tilannut räätäliltä pari pukua, joiden toimitus piti olla jo viikko sitten, mutta mitään ei ollut kuulunut. Siksi meninkin Juhan kanssa vielä äkkiseltään utelemaan pukujen ja paitojen perään Nancyn liikkeeseen Luo Hun kauppakeskukseen. No eihän Nancy vielä niin aikaisin ollut pelimestoilla, joten jätimme nootin että olimme käyneet. Puvut saatiin sitten seuraavalla viikolla muutaman puhelinsoiton jälkeen, hyvä näin.

No niin, raja-asemalta taksi alle ja suunnaksi noin 35km päässä oleva Baoan. Taksimatka oli oikein leppoisa ja samalla näki edes vähän muutakin Shenzheniä kuin ainoastaan "loisteliaan " keskustan. Matka oli halpa, neljältä pekalta 120 juania. Lentokentällä check-in muodollisuudet ja sitten odottamaan omaa lentoa. Meidän koulun amerikkalaisvaihtarit Ashley ja Lindsay olivat samalla matkasuunnitelmalla liikkeellä ja tavattiin tytöt odotusaulassa. Lento oli mukava ja Air China tarjoili yllättäen kaiken mahdollisen ruoista juomiin. Kiinan kielen kurssin opitkin olivat iskostuneet päähän riittävän vahvasti, jotta pystyin tilaamaan mandariinikiinalla ruokajuomaksi kaljan.

Pekingiin saavuttiin kolme tuntia kestäneen lennon jälkeen vähän yli kello kolme iltapäivällä. Jälleen taksi alle, ja Sami antoi tällä kertaa tarkat ohjeet taksikuskille. Taksi ajoi meidät Beijing Railway Stationille. Siitä lähdimme ihmettelemään sijaintiamme ja etsimään hostelliamme. Hostelli löytyikin lähestulkoon vastapäätä. Ei muuta kuin sisään suit sait sukkelaan, koska lämpötila oli mitä luultavimmin lähellä nollaa, ja olin matkassa vain neulepaidalla. Kamat huoneeseen ja liikenteeseen. Ilma oli todellakin yllättävän kylmä ja jos ei halunnut heti vilustua niin oli parempi hankkia talvitakki eli ostosreissu edessä. Ensin käytiin kuitenkin syömässä läheisessä kauppakeskuksessa maittava päivällinen todella edulliseen hintaan. Samaisesta ostoskeskuksesta löytyi myös sopiva talvitakki, joka pienen tinkaamisen jälkeen vaihtoi omistajaa. Kiitokset Samille oman takkinsa lainasta ennen tätä. Juhan kanssa ostettiin myös kunnon hanskat ja siinä sitä tinkimisen taitoa vasta näytettiin. Pienen metroajelun ja kaupunkikierroksen jälkeen oltiin aika kypsää kauraa. Suunnitelmissa ollut matka Kiinan muurille sai myötätuulta, kun ehdittiin vielä illalla buukata itsemme mukaan aamulla klo 6 lähtevään ryhmämatkaan Simatain muurille.

Ylös kello 5 AM ja aamupalalle Mäkkäriin. Valitan, mutta muutakaan ei ollut tarjolla tähän aikaan aamusta. Parin hampurilaisen voimin hostellin vastaanottoon sovittuun aikaan ja siitä opastetusti bussiin. Koko matkan hinta oli 150 juania per lärvi, johon sisältyi lounas ja bussimatkat. Muurille tarvittiin myös pari pääsylippua, jotka kustansivat yhteensä 90 juania. Aivan, me maksettiin siitä että päästiin kävelemään muurilla (: Bussimatka kesti noin kolme tuntia ja Pekingissä käytiin poimimassa yksi jos toinenkin travelleri mukaan nauttimaan Kiinan ihmeistä. Saavuimme noin kymmenen aikaan vaellusreitin lähtöpaikalle Jin Shan Lingiin, joka sijaitsee Hebei provinssin Luan Pingin piirikunnassa. Mukaan piti oppaan mukaan ottaa ainakin litra vettä ellei enemmän, mutta näähän on peruskauraa. Sää oli aivan loistava, ei pilven hattaraakaan ja aurinko paistoi komeasti lämpötilan ollessa 10 asteen paikkeilla, eli mitä loistavin patikointisää. Lyhyen briiffauksen jälkeen päästiin itse asiaan eli patikoimaan. Matkaa lähtöpaikalta itse ensimmäiseen kosketukseen muuriin oli noin 1,5km. Näkymät olivat heti henkeäsalpaavat ja tottakai heti piti ottaa poseerauskuvia. Aikaa oli varattu 10,5km reitin taivaltamiseen 4h, joten aikaa sai kuluttaa fotojen näpsimisiin riittävästi. Onneksi perjantaina ei ollut paljoa muuta porukkaa liikkeellä, ja saimme paikoitellen kuljeskella muurilla luonnon hiljaisuudessa. Jos jolla kun on sellainen mielikuva, että muuri olisi tehty kokonaan kivestä niin olette valitettavasti väärässä. Muuri on kyllä ulkokuoreltaan kiveä, mutta sisuksissaan se pitää täytemaata. Paikoitellen muuri oli alkuperäisessä kunnossa, mutta oli myös kunnostettua pätkää. Ylös ja alas sai mennä todella paljon ja piti olla tarkkana paikkapaikoin, että mihin astuu. Muurilla kävely vaatii hyvää kuntoa ja liikuntaesteiset eivät valitettavasti pääse kunnolla nauttimaan muurista ainakaan tällä pätkällä. Matka päättyi riippusillalle, jonka ylityksestäkin otettiin 5 juanin kertamaksu. Ei hitto, mitä rahastusta ja kun maksu otettiin vasta sitten kun silta oli ylitetty niin tuntui enemmän ja vähemmän typerältä touhulta. Tämän jälkeen sai valita loppupätkän etenemiseen joko perinteisen patikoinnin tai vaijeriliu'un. Muurilla patikoiminen oli todella upea kokemus, ja voinpahan sanoa että olen käynyt siellä. Vaelluksen jälkeen päästiin nauttimaan maittavaa lounasta läheiseen ravintolaan. Mielenkiintoisista pöytäkeskusteluista pitivät huolen niin suomalaiset, uusiseelantilaiset kuin englantilaisetkin. Paluumatka taittui aika lailla horroksessa, patikointi oli vaatinut veronsa.

Illalla lähdettiin isommalla vaihtariporukalla katsastamaan Pekingin yöelämä. Hostellin baarimikolta saatujen ohjeiden avulla päästiin haluamaamme paikkaan (yökerhokatu jossain lyhyen taksimatkan päässä). Kaikkein houkuttelevimmaksi osoittautui Cutie Club, joka tuntui olevan jonkin sortin pintaliitopaikka. Musiikki soi todella kovaa (tunsi oikein kun sisuskalut sai kyytiä) ja joitain omituisia piirteitä baarissa oli muutenkin. Esimerkiksi vessassa oli aika vaikea tehdä normirutiineja, kun wc-palvelijat (valitettavasti miehet) tulivat hieromaan selkää ja hartioita. En ainakaan vielä ole tottunut tällaiseen palveluun. Yökerhosta lähdettiin kuitenkin kohtuuajoissa takaisin hostellille, koska seuraavana päivänä olivat edessä Forbidden City ja Tiananmen Square.

Lauantaina olivat siis vuorossa kielletty kaupunki ja taivaallisen rauhan aukio. Olin jo ehtinyt varautumaan kohtuukalliiseen sisäänpääsymaksuun, mutta Hong Kongin opiskelijakortilla sai hyvän alennuksen, ja lippu irtosi vaivaisella 20 juanilla. Vielä elektroniset oppaat kaulaan ja nappi korvaan niin muutaman tunnin sightseeing-urakka sai alkaa. Osa rakennuksista oli korjauksen alla, joten näky oli paikkapaikoin aika ankea. Kiellettyä kaupunkia koristi Maon massiivinen kasvotaulu sisäänkäynnillä. Massiiviset rakennukset olivat hienoja ja "opas" kertoi karttaan merkityissä paikoissa aina tarinaa ja faktaa kunkin rakennuksen merkityksestä ja historiasta. Kokemisen arvoinen paikka, mutta lopussa alkoi olla jo aika täynnä koko paikkaa ja jalatkin olivat aika kovilla jatkuvasta seisoskelusta. Kielletyn kaupungin jälkeen menimme Tiananmenin aukiolle. Aukion koko on 880 metriä etelä-pohjoissuuntaan ja 500 metriä itä-länsisuuntaan. Se on maailman suurin kaupungin keskustassa sijaitseva aukio. Aukio on kuuluisa vuoden 1989 opiskelijamielenosoituksesta. Mielenosoitus purettiin armeijan voimin 4. kesäkuuta 1989 ja useat saivat surmansa. Ironista kyllä, Kiinan hallituksen mukaan koko selkkausta ei koskaan tapahtunutkaan.

Pakollisten nähtävyyksien jälkeen mentiin syömään kuuluisaa Pekingin ankkaa Quanjude Roast Duck -ravintolaan. Kun mitään emme tästä ruokalajista oikein tietäneet, annoimme tarjoilijalle vapaat kädet. Puoli ankkaa mieheen osoittautui erittäin hyväksi valinnaksi ja kyllä muuten oli hyvää. Eli yhteensä söimme kaksi ankkaa, joista kummastakin saimme vielä viralliset sertifikaattitodistukset. Ikävä kyllä onni ei suosinut KPS:ssä, ja sertifikaatit suuntasivat Juhan ja Samin matkalaukkuihin. Ravintola oli todella hieno ja ainutlaatuista kokemusta lisäsi se, kun kokki tuli leikkaamaan ankat pöytäseurueen viereen. Oli muuten aikalailla komeaa katseltavaa. Pekingin ankka syötiin pannukakkujen (pancakes) kanssa, jotka vaikuttivat olevan rakenteeltaan enemmänkin tortilloja. Tämän lisäksi täytteeksi kevät- ja valkosipulia, kurkkua ja erikoiskastiketta. Ei voi muuta kuin vieläkin muistella vesikielellä. Täysinäisillä vatsoilla vielä kiertelemään hetkeksi läheiseen kauppakeskukseen. Pojat yllättivät ja ostivat synttärisankarille komean suklaatäytekakun, kiitokset siitä. Loppuilta kului leppoisasti korttia pelaten ja kakkua syöden.

Sunnuntaina ei jaksanutkaan enää tehdä mitään sen kummempaa kuin valmistautua junamatkaan. Meinasi mennä aika täpärälle junaan ehtiminen, kun ei heti löydetty oikeaa tarkastuspaikkaa. T97-junalle on nimittäin oma check-in ja käveltiin ensin sen ohi, koska merkinnät olivat aika heikkoja. Päästiin kuitenkin kunnialla junaan, ja 25 tunnin junamatka saattoi alkaa. Junamatka sujui leppoisasti muiden vaihtareiden kanssa jutustellen ja korttia pelaten. Tiistaina edessä olleeseen kiinan kielen suulliseen kokeeseen oli tarkoitus paneutua junamatkalla, mutta se jäi enemmänkin suunnittelutasolle. Hong Kongissa oltiin maanantaina noin yhden aikaan iltapäivästä. Oli mukavaa tulla takaisin tuttuun paikkaan, mutta muutaman extrapäivän olisin halunnut viettää Pekingissä, ehkä joskus uudestaan.