sunnuntai 7. lokakuuta 2007

International Cultural Night & Info Weekend

Nyt on tuotu Suomea takaisin maailmankartalle! Kuluneella viikolla oli kaksi opiskelijatapahtumaa, joissa olimme isolla porukalla esittelemässä kotimaatamme.

Keskiviikkona järjestettiin Student Hallsilla International Cultural Night, jossa jokaiselle maalle oli varattu oma ständi ja aikaa lavalle. Meidän ständimme oli yksi hienoimmista, ja Suomen makeis- ja juomatuotteet olivat supersuosittuja. Kuka sanoi, etteivätkö kiinalaiset tykkää alkoholista? Noh, eivät läheskään kaikki, mutta poikkeuksia löytyy kuten aina. Tarjolla oli myös suomalaiseen ruokapöytään kuuluvaa ruisleipää. Taustamusiikkina soi kaikentyyppinen suomalainen musiikki, aina humpasta heavymetalliin. Suomen konsulaatista saadut esitteet tarjosivat erittäin hyvän kuvan Suomesta ja sen erikoisuuksista. Kiinalaisten kieli ei oikein taivu suomeen, ja olikin huvittavaa yrittää opettaa lausumaan muutamia yleisiä sanoja. Rakensimme myös halpiskopion Mölkky-pelistä. Sipsipurkit tyhjiksi ja pientä fiksausta niin saatiin aikaan ihan toimiva ja melkeinpä itse Mölkyltä näyttävä peli. Jouduin kesken tapahtuman käymään englannin kurssin tentissä, mutta siihen ei onneksi kulunut tuntia enempää. Ehdin hyvin takaisin tsembaloihin, ja loppuilta kului kansainvälisissä merkeissä.

Lauantaina oli vuorossa PolyU Education Info Weekend. Tarkoituksena oli esitellä samaan tapaan maitamme kuin keskiviikkonakin. Samaan aikaan meidän kanssamme olisi pitänyt olla kolme muutakin maata, mutta aika hiljaista oli sillä rintamalla. Eli ainoana paikallesaapuneena maana meillä oli sitten pari tuntia aikaa pysäytellä erittäin ujoja kiinalaisia ja kertoa vaihto-opiskelusta Suomessa, ja ylipäätään Suomesta. Paljoa paikalliset eivät Suomesta tiedä, ja usein piti näyttää oikein isommalta kartalta missä ollaan. Eurooppakaan ei tahtonut upota kaikkien kaaliin. Sen kyllä kaikki tietävät lähes poikkeuksetta, että Suomessa on kylmä. Usein jouduinkin selittämään Suomen selvästi erilaisista vuodenajoista. Paikalliset olivat myös kiinnostuneita suomalaisen yliopistoelämän tarjoamista aktiviteeteista, ja niitähän oli helppo luetella. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Ei kommentteja: