maanantai 10. syyskuuta 2007

Kaupunkisuunnistus yms.

Taas on kierretty kaupunkia ristiin rastiin ja nähty uusia paikkoja.
Kiinan viisumi tuli hankittua myös tällä viikolla. Otin suoraan puolen vuoden viisumin, jossa on rajoittamaton määrä rajanylityksiä ja se maksoi 460HKD eli käytännössä sen 46€. Kiinan puolella pitäisi päästä käymään lähiaikoina, koska halvempi hintataso kiinnostaa. Ei sillä etteikö suomalainen pystyisi helposti Hong Kongistakin kaiken ostamaan, mutta miksi turhaan kun on mahdollisuus sikahalpaan elintasoon...

ydettiin Anssin kanssa myös pari Subwayta HK:n saarelta, josta herkut irtoaa noin 5€ hintaan. Vieläkin halvempaan hintaan subeja saa Lantau saarelta Discovery Baystä. Mukavaa vaihtelua paikalliseen ruokaan. Lantau ja Lamma saarilla on tarkoitus vierailla useampaan kertaan, joko ihan treenimielessä tai sitten vaan ihaillessa turistinähtävyyksiä.

Ensimmäinen kouluviikko on takana ja kaiken kaikkiaan aika turha viikko. Ei mitään uutta erityistä ja yhtään tutoriaalia ei pidetty vielä yhdessäkään kurssissa, joten senkin puolesta päivät lyhentyivät. Lyhyesti sanottuna olisi voinut hyvinkin skipata koko viikon ja lähteä vaikka Singaporeen tai Peki
ngiin. Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus lähteä Singaporeen, kun perjantaina ei ole koulua, jesh. Kuun lopussa sitten Pekingiin ja Kiinan muurille, täytyyhän se nähdä.

Perjantaina käytiin myös keilaamassa Kowloonissa Whampoassa. Kivaa oli ja tunti maksoi kahteen pekkaan kaikkine varusteineen vajaa 13€. Käsi on vieläkin kipeä kovasta pelitahdista, mutta kolme peliä saatiin pelattua. Lisähoukuttimena peliin sovittiin voittopanokseksi hampurilaisateria. Erin 2-1 meikä voitti mestaruuden, viimeisessä erässä tuli tahkottua jopa ihan hyvä tulos jolla paikan omistajan mukaan pääsisi jonon ohi, jos olisi ruuhkaa. Heh, pidetään mielessä. PolyU kortilla saa muuten alennusta keilaussessioista, joten plussaa sekin.

Lauantaiaamuna yliopisto järjesti vaihtareille kaupunkisuunnistuspäivän. Tarkoituksena kiertää julkisia kulkuvälineitä käyttäen ennaltamäärätyissä check pointeissa keräten pisteitä. Check pointit olivat useimmiten tunnettuja nähtävyyksiä jne. Aikaa oli yhteensä seitsemän tuntia ja takaisin piti olla määrättyyn kellonaikaan mennessä, jos ei ehtinyt niin jokaiselta ylittyvältä minuutilta tuli sakkoa. Rennolla meiningillä ja nähtävyyksistä nauttien ehdittiin hyvällä strategialla kiertää monessa paikassa ja erittäin positiivista oli, että pääsin ensi kertaa tutustumaan New Territories alueeseen. En ollut aiemmin ehtinyt käydä em. alueella ja siellä olikin selvästi erilaista verrattuna keskustan sykkeeseen. Kaupunkisuunnistukseen kuului myös pari tehtävärastia, joista yksi oli esim. Jockey Clubissa vedonlyöminen, saa nähdä tuleeko 5 miltsiä paikallista valuuttaa. :-) Kokonaiskisassa sijoituttiin 1-runner-up eli toiseksi, vaikka vedettiinkin tosi rennosti paikoista nauttien ja kuvia ottaen. Saatiin myös tyylikkäät "I'm lost in Hong Kong" t-paidat.

Vuoret näyttivät New Territories alueella erittäin houkuttelevilta. Huomenna maanantaina on tarkoitus kuitenkin lähteä tarkastamaan ensin HK:n saaren tarjoamat vaellusreitit, Tai Tam ja Aberdeen trailit. Karttoja en ole vielä saanut hankittua, mutta eiköhän ne löydy melko vaivattomasti. Paikallinen suunnistusliitto OAHK ei ole vastannut mitään kyselyihini suunnistuskartoista. Jos ei muu auta, niin täytyy lähteä pyörähtämään huomenna toimistolla Causeway Bayssa.

Sunnuntaina käytiin Anssin kanssa kiertelemässä HK:n saaren eteläpuolta. Kohteena olivat Ocean Park, Deep Water Bay ja Repulse Bay. Myöhäisen heräämisen takia, johtuen baari-illasta, matkaan päästiin lähtemään vasta puolikolmen aikaan. Lautalla HK:n saarelle ja siitä Subwayhin hakemaan matkaeväät. Centralista matkustettiin Statue Squaren paikkeille raitiovaunulla (Tram), joka maksaa muuten mahtavat 2HKD (0,20€). Tarkoitus oli päästä Hong Kongin saaren toiselle puolelle mahdollisimman kivuttomasti. Jonotettiin hetken aikaa Peak Tramiin, mutta sunnuntai ja pitkät jonot eivät oikein napanneet ja lyhyen jonossa seisoskelun jälkeen päätettiin tehdä joitain peliliikkeitä. Sitä paitsi Peak Tram maksaa 22HKD, eikä se olisi vienyt muualle kuin Vicrian Peakille eli sieltä olisi vielä pitänyt maksaa bussiin tai taksiin, jotta oltaisiin päästy Ocean Parkiin. Päätettiin hypätä taksiin ja kysyin kuskilta vielä varmuuden vuoksi reittisuunnitelman ettei kuse linssiin, heh. Oltiin yhtä mieltä reitistä ja matka sujuikin hyvin kysellen julkisista kulkuneuvoista aiottuun määränpäähän ja paikallisista ravikisoista jne. Ocean Park sijaitsee aika lailla välittömästi Aberdeenien tunnelin päässä, joten matka oli nopea ja kivuton. Hintaa kertyi nopeassa ja mukavassa taksikyydissä vaivaiset 59HKD .(Peak Tram lower station - Ocean Park). Ocean Parkissa otettiin jalat alle ja lähdettiin kävelemään kohti Deep Water Bayta. Eteläpuolen saaret ovat todella komeassa kunnossa, ja jos aurinkokin vielä paistaa niin puitteet ovat mahtavat mukavalle rantalomailulle. Takaisin lähdettiin illan pimetessä ja bussimatka oli todella edullinen 6,6HKD hintaan. Mukavat istuimet ja bussin yläkerta takasivat mukavan matkan, joka oli käytönnössä yhtä nopea ja vaivaton kuin taksillakin tullessa. Aina kun tietäisi, että mikä bussilinja menee mihinkin, niin bussi olisi ehdottomasti ykkösvalinta. Keskustan ruuhka-alueella tietysti MTR ja KCR jyräävät nopeudellaan.

Ei kommentteja: