tiistai 4. syyskuuta 2007

Ensimmäinen viikko takana

Nyt on tasan viikon verran tullut pyörittyä Hong Kongin kaduilla.

Saavuin Hong Kongiin tiistaiaamuna 28.8.2007. Lennot kestivät yhteensä noin 15 tuntia Lontoon kautta matkustaessa. Matka meni kohtuu joutuisasti katsoen omalta screeniltä uutuusleffoja. Hong Kongissa vihdoin ja viimein melkein 12 tunnin yhtämittaisen lennon jälkeen ja sitten etsimään omia tavaroita. Pienen odottelun jälkeen oma rinkka saapui onneksi liukuhihnalle ja reissulle oli saatu onnistunut alku.

Lentokentällä kokoonnuttiin muutaman muun suomalaisen kanssa katsomaan jatkoyhteyttä lentokentältä majapaikkaan Student's Hallille. Toiset matkustivat Air Francella, meikä Qantasilla. Lentokoneessa en saanut oikein nukuttua, ja päivän kiertelyn jälkeen kaupungilla ei unta tarvinnut kauaa hakea 37h valvomisen jälkeen.

Ensimmäinen päivä meni siis kaupunkia kierrellessä Tsim Sha Tsuin ja koulun lähistöllä sekä paperiasioita hoitaessa.
Lähinnä, mitä piti tehdä oli bookata itsensä asuntolaan sekä hakea koululta infopaketti. Hong Kongissa on todella kuuman kosteaa tähän vuoden aikaan. Lämpötila pyörii siinä 28-32 asteen välillä ja korkea kosteusprosentti pitää huolen hikoilusta, nestettä pitää juoda riittävästi.

Keskiviikkona lähdettiin TTY:läisten Milkan, Samin ja Juhon kanssa kiertämään Tsim Sha Tsuihin. Käveltiin muun muassa Avenue of Stars -kadulla, jossa on monen kuuluisan Hong Kongilaisen näyttelijän tähti ja kädenjäljet (mm. Jet Li ja Jackie Chan). Käytiin syömässä australialaispubissa pihvit ja kumoamassa oluet kaupoilla kiertelyn päätteeksi, Down Under meininkiä. Illalla tapasin tulevan kämppikseni Anssin, joka on Jyväskylän ammattikorkeakoulun kasvatteja. Luulin, että kämppikseni olisi ollut joku paikallinen wankey :-) (Wang Ke), mutta parempi näin. Huone on kooltaan about 12 neliötä, mihin pitää mahduttaa kahden kaveruksen tavarat, sänky ja työpöytä. Melko ahdasta, mutta kyllä tässä 4kk hyvin menee.

Torstaina oli vuorossa Anssin ja Jukan (Mikkelin AMK) buddyjen järjestämä kierros Hong Kongin saarella. Käytiin syömässä paikallisessa ravintolassa, jossa oli paljon (tai sitten vähän) valikoimaa. Buddyille oli kerrottu, että kaikki vaihto-opiskelijat pitää kierrättää kyseisessä ravintolassa. Ei siinä mitään, mutta kun perusruoka-aineksena on lehmän vatsalaukku niin ai että. Noh, en viittinyt kuitenkaan tilata naudan vatsaa, vaikka kyllä sitä maistoin yhden palan Cyril-buddyn annoksesta. Ei se niin hirveää ollut, jopa parempaa kuin itsetilaamani nuudeliannos lihan paloilla, jotka oli lähestulkoon pelkkää läskiä, joten se siitä hyvästä valinnasta. Saarella vierailtiin myös Man Mo temppelissä, jossa paikalliset käyvät rukoilemassa eri asioiden puolesta esim. opiskelumenestys.
Matka jatkui minibus
silla Victoria Peakin huipulle, maksu oli huimat 8HKD eli 0,8€. Näkymät olivat todella hienot ja vuoren päällä olevassa ostoskeskuksessa on myös Madame Tussaudin vahakabinetti, jossa ei kuitenkaan jaksanut vierailla. Takaisinpäin tultiin uniikilla kulkuvälineellä, Peak Tramilla, joka on kuljettanut ihmisiä vuodesta 1888 asti.

Lauantaina osallistuin koulun järjestämälle City Tourille. Siinä käytiin kaupunki lyhykäisyydessään läpi noin 5h kestäneellä bussikierroksella. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli kultainen patsas HK:n saarella. Siitä jatkettiin matkaa Aberdeeniin, laivasatamaan, jonne paikalliset asukkaat ajavat veneensä turvaan taifuuneilta. Matka jatkui kohti saaren eteläosia ja HK:n parhaita uimarantoja, Deep Water Bayta ja Repulse Bayta. Rannat ovat todella hienossa kunnossa, ja auringosta täytyy mennä nauttimaan ihan kunnolla ajan kanssa tässä joku päivä. Muutenkin aurinko tuntuu paistavan huomattavasti herkemmin saaren eteläpuolella kuin keskustan yllä, missä on usein pilvistä ja ilmanlaatu nyt on mitä on, kyllä täällä hengittämään pystyy.

Lenkkeilystä sen verran, että en ole vielä aloittanut kunnolla treenejä. Onneksi asuntolan kuntosalilta löytyy neljä viimeisen päälle hienoa juoksumattoa, jos ei aina jaksa Peakille tai New Territories alueelle lähteä vuoristoon trekkaamaan. Ilman juomareppua täällä on ihan turha vetää mitään pidempää treeniä.
Äkkiseltään katsoen juoksukisoja on ihan mukavasti ja myös joitakin suunnistustapahtumiakin löytyy, karttoja ainakin on todella hienosti.

Ei kommentteja: